Selvityshenkilö Karhinen on luovuttanut työnsä pääministeri Juha Sipilälle sekä maatalousministeri Jari Lepälle. Hänen näkemyksensä 500 miljoonan euron maatalouden yrittäjätulon kasvattamistavoite on saavutettavissa ilman maataloustuen kokonaismäärän kasvattamista nykyisestä. Tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii pitkäjänteistä muutosta ja uudistusohjelmaa sekä tutkimukseen perustuvaa neuvontaa.
Selvityshenkilö Reijo Karhisen raportissa esitetään mm. oman osaamis- ja neuvontakeskuksen perustamista Suomeen. Aiemmin on jo käyty neuvotteluja maatalouden neuvontapalvelujen saamiseksi Jokioisille tutkitun tiedon lähteelle. Siipikarjaliitto on toiminut Luke:n tiloissa Jokioisissa.
Muutosta tarvitaan koko ruokaketjussa sekä̈ hallinto- ja edunvalvontaorganisaatioissa. Itse tuote eli suomalainen ruoka on kunnossa. On löydettävä keinot ruoantuotannon talouden kuntoon saattamiseen. Karhinen esittää, että maatalouden uudistumista jatkossa ohjataan koordinoidusti yhdestä paikasta – Osaamis- ja neuvontakeskuksesta nykyisen sirpaleisen järjestelmän sijaan.
Ministeri Leppä valmistelee Karhisen raportin täytäntöönpanoa, jossa osana tulee olemaan maataloudelle elintärkeän osaamis- ja neuvontakeskuksen perustaminen. Forssan seudun on nopeasti tartuttava tähän mahdollisuuteen esittää uuden osaamis- ja neuvottelukeskuksen paikaksi Jokioisten kampusta. Siellä on vapaita tiloja, Senaatin kiinteistöjä käyttämättöminä. Tätä yhteistä edunvalvontaa on järkevintä tehdä laajalla rintamalla, LUKE:n ja seudun kuntien lisäksi, tuottajat mukaan yhteiseen ponnistukseen. Tavoitteena saada osaamis- ja neuvontakeskus Jokioisille LUKE:n kampukselle.
Johanna Häggman, Kesk.
Forssa
Eduskuntavaaliehdokas