Kanta-Hämeen hyvinvointialueen arvoiksi on kirjattu yhdenvertaisuus, asiakaslähtöisyys, vaikuttavuus ja rohkeus. Nämä ovat painavia sanoja, mutta toteutuvatko ne käytännössä?Kirjoitin aiemmin yhdenvertaisten palvelujen puolesta. Tulosaluejohtaja Merivuori vastasi omasta näkökulmastaan. On kuitenkin syytä ...Lisää
Yksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tavoitteista oli perusterveydenhuollon vahvistaminen. Päätökset Kanta-Hämeen hyvinvointialueella tarkoittavat muuta. Aluevaltuusto päätti aiemmin lakkauttaa neljä terveysasemaa – Humppilan, Rengon, Tammelan ja Ypäjän. Päätösten seurauksena peruspalvelut ovat ...Lisää
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on päättänyt sulkea Forssan sairaalan neuvonnan. Minulle kerrottiin, että aluevaltuusto on tehnyt tästä päätöksen. Ei ole tehnyt. Ei myöskään aluehallitus. Päätöksen on oltava siis viranhaltijapäätös. Palautteen perusteella neuvontapisteelle ...Lisää
Kokoomuksen Satu Järvinen kirjoitti muutama päivä sitten yhteistyöstä päätöksenteossa. Sen jälkeen hän yhdessä saman puolueen Haonperän kanssa kirjoittaa täysin virheellistä tietoa sote-uudistuksesta syyttäen Keskustaa soten ongelmista. Ensinnäkin uudistusta ei ole ...Lisää
Kanta-Hämeen hyvinvointialue teki merkittävän strategisen linjauksen Keskustan aluevaltuustoryhmän syksyllä 2022 tekemän valtuustoaloitteen pohjalta ”Lähellä tuotettua ja valmistettua lähiruokaa lautasille Kanta-Hämeen hyvinvointialueella”. Aluevaltuusto päätti kokouksessaan 14.5.2024, että valtuustoaloitteessa esiin nostetut lähiruoan ...Lisää
Tarvitaan toimenpiteitä hoitoalan houkuttelevuuden ja pitovoiman lisäämiseksi. Henkilöstöä on arvostettava. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan hyvinvointialueen tavalliset työntekijät ovat vaalikelpoisia aluehallitukseen. Erittäin merkittävä ja hyvä linjapäätös henkilöstön ja alueen asukkaiden kannalta. ...Lisää
Vaaleissa jokaisella annetulla äänellä on merkitys. Ehdokkaan valinta voi olla yhdestä äänestä kiinni. Aluevaltuutetulla on vaikutusvaltaa. Asioiden saaminen läpi aluevaltuustossa edellyttää asioiden selvittämistä, perustelemista, neuvottelutaitoa ja yhteistyötä. On ollut tiukkojakin ...Lisää
erveysasemien ja sairaaloiden palvelujen säilyttäminen ei kaada Oma Hämeen taloutta. Hyvinvointialueen päätösesitysten ajurina on toiminut rahoituslainsäädännön edellyttämä alijäämien kattamisvelvoite. Nopealla aikataululla tehdyt leikkaukset palveluista voivat hetkellisesti näyttäytyä säästöiltä. Hyvinvointialueen talousarviokirjassa ...Lisää
Seuraavaksi Kanta-Hämeen hyvinvointialue heitti kehään vastustajaksi konserni- ja tukipalveluiden toimialajohtaja Savolan keksimään selitystä (FL 7.2.), miksi Oma Häme ei ole noudattanut hallintosääntöä. Työturvallisuudesta on huolehdittava, mutta hallintosääntöä ei tule rikkoa. ...Lisää
En ollut uskoa lukemaani FL 3.2.25, missä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen viranhaltijat Paasikoski-Junninen ja Lammintausta-Mäkelä väittävät, ettei Ypäjän neuvolapalveluiden siirrossa Jokioisille ole kyse palveluverkkopäätöksestä eikä hallintosäännön noudattamisesta. Kyse on palveluverkkopäätöksestä ja hallintosäännön ...Lisää