Keskustan puoluekokous

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä puoluekokousväki
Keskustalla on vahva arvo- ja aatepohja. Niiden ja poliittisten tavoitteidemme tulee näkyä siinä, miten ajamme asioita. On olemassa Keskustan linja. Maltillinen keskitien linja. Se kattaa koko Suomen. Sen tulee näkyä myös oppositiopolitiikassa. Me ajamme asioita koko Suomen parhaaksi. Toivotamme tervetulleeksi muut puolueet tukemaan vahvaa koko Suomea kehittävää Keskustan linjaa.
Emme hyväksy hallituksen Suomea näivettävää linjaa. Keskustan on sanouduttava selkeästi irti hallituksen alv linjasta. Se rokottaa ankarimmalla kädellä tasaverona pienituloisia ja pienyrittäjiä.
Aikuiskoulutustuen leikkaus on hallitukselta lyhytnäköistä toimintaa. Se heikentää työllisyyttä. Uudelleen kouluttautuminen olisi monelle mahdollisuus työllistyä. Se toisi myös sote-sektorille tarvittavaa lisätyövoimaa. Palkansaajien näkökulma on Keskustassa nostettava tärkeämpään rooliin. Meidän tulee ajaa sekä palkansaajien että yrittäjien asiaa. Molempia tarvitaan yhtäläisesti ja yhteistyössä, jotta Suomeen saadaan kasvua kestävälle pohjalle.
Keskustan arvoista. Paikallisuus on arvo, mitä ei löydy muilta puolueilta. Siihen nojaavat lähipalvelut ja päätöksenteon läheisyysperiaate sekä koko Suomen kehittäminen. Korona-aika osoitti Keskustan pitkä linjan merkityksen hajautetuista yhteiskuntamallista, huoltovarmuudesta ja lähipalveluista ja sai myös muut puolueet Keskustan linjalle. Pidetään huoli, että näin on jatkossakin.
Keskustan Etelä-Hämeen piiri kiittää väistyvää puolejohtoa tehdystä työstä. Kaiken ei tarvitse muuttua. Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi ymmärtää koko Suomen pärjäämisen merkityksen tälle kansakunnalle. Hän nostaa Keskustan arvoista esille juuri paikallisuuden ja tekee työtä siitä näkökulmasta koko Suomen menestymisen eteen. Keskustan Etelä-Hämeen piiri kannattaa Hilkka Kemppiä Keskustan varapuheenjohtajiksi.

Johanna Häggman
Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja