Hyvät ja kattavat terveydenhuollon palvelut koko Kanta-Hämeessä ovat hyvinvointialueen etu

Toteutusvaiheessa olevan soteuudistuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on hoitoon pääsyn parantaminen. Parannettavaa onkin. Yhteyden saaminen terveyskeskuksen puhelinpalveluun on monissa paikoissa usein vaivalloista. Yleensä mitä suurempi kaupunki, sen vaikeampi on saada yhteyttä terveyskeskukseen, saati vastaanottoaikaa. Mitä siis pitäisi ajatella keskittämisestä ja suurten yksiköiden hyödyistä, kun vielä muistetaan, minkälaisessa kaaoksessa maakunnalliset ja yliopistollisten sairaaloiden yhteispäivystykset olivat viime kesänä, syksynä ja vuodenvaihteessa. Tätä taustaa vasten aluesairaaloiden alasajo, edes osittainen olisi suuri virhe. Hoitojonot kasvaisivat ja mitä suurempi yksikkö, sitä enemmän hoitotakuuaikoja ylittävissä jonoissa on potilaita suhteutettuna jonottajien kokonaismäärään.

Onneksi yllä kuvattuja ongelmia ei ole Lounais-Hämeessä, missä toimii edelleen paikallinen ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys. Tuntikausien jonotusajat ovat siellä tuntemattomia. Muutenkin paikallisen sairaalan laaja erikoissairaanhoidon polikliininen toiminta turvaa viiveettömän hoitoon pääsyn polikliinisiin tutkimuksiin ja hoitoihin. Meidän on syytä huolehtia siitä, että näin on myös tulevaisuudessa. Mikään perustelu palvelun huonontamiseen ei voi olla se, että hyvinvointialueen muissa osissa on huonommin. Pitäisikö siis kaikilla olla yhtä huonosti? Eikö mieluummin niin, että kaikilla on yhtä hyvät palvelut kuin täällä. Ilman määrätietoista oman toiminnan puolustamista tilanne ei olisi tämä.

Ministeriö on nyt myöntänyt jatkoluvan Forssan sairaalan päivystykselle. On hienoa, että demaritkin ovat nyt sitä mieltä, että tämä on tarpeellinen ratkaisu. Emmi onkin tukenut tätä, mutta osa demareista ei ole vieläkään pystynyt hyväksymään demokraattisesti tehtyä päätöstä yöpäivystyksen jatkosta. Tätä myötämielisyyttä ratkaisulle ei ole suinkaan ollut koko sinä aikana, kun jatkolupahakemus on ollut käsittelyssä. Toivottavasti kaikki demarit pitävät uuden linjansa myös vaalien jälkeen. On huomioitava myös, että nykyinen päivystyssopimus päättyy tämän vuoden lopussa, joten uusi tarjouskilpailu pitäisi käynnistää nopeasti.

Terveydenhuollon tilanne on huononemassa valitettavasti suuressa osassa maata. Jonot pitenevät, terveyskeskusten lääkäripula on uudelleen pahenemassa ja näin ollen hoitoon pääsy terveyskeskuksiin on huononemassa. Hoitohenkilökunnan runsaan 12 % palkankorotukset seuraavan kahden vuoden aikana ovat hyvin tarpeellisia hoitajien pitämiseksi terveydenhuollossa. Niihin on kuitenkin talouspuolella varauduttava ja varautuminen edellyttää palvelujen tuottamistapojen kehittämistä mm. pienten lähellä kansalaisia olevien yksiköiden entistä suurempaa hyödyntämistä, ei alasajoa. Saattaa olla niin, että hyvinvointialueiden aloitus on liiaksi painottunut johtajien valitsemiseen. Satoja uusia johtajia on palkattu. Ajankohtainen kysymys myös Kanta-Hämeessä on johtoportaan ohentaminen ja resurssien siirtäminen potilaiden hoitoon, missä kiistatta tarvitaan lisää väkeä.

Johanna Häggman, Kesk.
Hyvinvointialueen hallituksen II varapuheenjohtaja
Eduskuntavaaliehdokas