Forssan seudun asukkaat tarvitsevat sote-lähipalvelut

Hyvinvointialueen aloitettua on Forssan seudun sosiaali- ja terveyspalveluissa käynyt myllerrys ja alasajo. Hyvinvointikuntayhtymä teki viisaasti äänestyspäätöksellä aikanaan, kun ei antanut päätösvaltaa erikoissairaanhoidosta sairaanhoitopiirille, koska erikoissairaanhoito olisi ajettu toisella ratkaisulla jo silloin Forssan sairaalasta alas. Kiitos teille, jotka olette luottaneet ja antaneet tukenne, vaikka minua on väitetty jopa valehtelijaksi nostaessani esille asioita, mitä keskitetty sote-ratkaisu tarkoittaisi Kanta-Hämeessä.

Valitettavasti on käynyt vielä huonommin kuin ennakoin. Sairaalan toimintojen lisäksi on näivetetty paljon muutakin. Sote-malli ei keskitä palveluja, vaan päätöksiä tekevät päättäjät hyvinvointialueella. Lisäksi asiaan vaikuttaa, että terveydenhuollon puolelta ei ole Oma Hämeeseen siirtynyt yhtään johtavaa viranhaltijaa entisestä hyvinvointikuntayhtymästä. Forssan mallia, missä perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalitoimen palvelut oli yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi, on nyt valitettavasti ajettu tehokkaasti alas.

Vajaassa kahdessa vuodessa tapahtunut paljon. Tähän mennessä mm. ikäihmisten kylvetyspalvelu on lopetettu, päätökset Tammelan, Ypäjän ja Humppilan terveysasemien lopettamisesta on tehty, laboratoriopalvelut ovat heikentyneet: aukioloajat huonontuneet arkisin ja viikonloppuisin ei ole näytteenottoa lainkaan. Näytteitä ei enää tutkita Forssassa, mikä aiheuttaa viivästystä potilaiden hoitoon ja osin sen vuoksi potilaita joudutaan lähettämään keskussairaalaan hoitoon. Röntgenin aukioloajat ovat heikentyneet, erikoisalapoliklinikoilta on lopetettu alansa merkittävien osaajien poliklinikkavastaanottoja, erikoissairaanhoidon vuodeosastot on muutettu perusterveydenhuollon vuodeosastoiksi toisin kuin luvattiin, onkologian poliklinikka on lopetettu, ortopedian poliklinikkaa pitää erikoislääkärin sijasta erikoistuva lääkäri, yöpäivystys on lopetettu, psykiatrian ympärivuorokautinen osasto on lopetettu, katkaisuhoitoon ei pääse Forssaan ja viimeisimpänä kaihileikkaukset lopetettiin Forssassa.

Lainanottovaltuuden saamiseksi Assi-sairaalaan on taloutta sopeutettu mm. ajamalla täältä palveluja ja palveluverkkoa alas. Riihimäelle ajetaan uutta sote-palvelukeskusinvestointia (n. 100 milj. euroa) tehtäväksi. Mitä saa Forssan seutu? Ei hyvältä näytä.

Palveluja pitäisi tuottaa asukkaiden tarpeeseen yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueella. Orpon hallituksen vaade hyvinvointialueiden talouden tasapainottamisesta vuoden 2026 loppuun mennessä on järjetön. Tällä aikataululla tuhotaan hyvinvointivaltio. Lisäajan antaminen alueille talouden sopeuttamiseen, mahdollistaisi tekemään talouden sopeuttamisen järkevämmällä tavalla.

Forssan seudulta on jo nyt viety liian paljon sosiaali- ja terveyspalveluita. Keskustan aluevaltuustoryhmä on ainoana ryhmänä aluevaltuustossa systemaattisesti ajanut lähipalvelujen säilyttämistä yhdenvertaisesti koko alueella. Toivon seutukunnalta löytyvä vahvaa yhteistyöntahtoa ajaa lounaishämäläisten etua palvelujen turvaamiseksi. Kattavilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on iso merkitys asukkaiden hyvinvoinnille ja Lounais-Hämeen elinvoimalle. Kääritäänkö yhdessä hihat yli puoluerajojen?

Johanna Häggman

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja aluehallituksen II varapuheenjohtaja