Lapsen etu edellä

Perhevapaauudistus on tehtävä lapsen ja perheen tarpeista lähtien, ei työelämän. Perheiden tulee itse saada päättää, kuka lasta hoitaa. Lasten hyvinvoinnin perusta luodaan kodeissa ja varhaislapsuudessa. Väestöliiton vuonna 2018 tekemän perhebarometrin Perhepolitiikka 2020 luvulla tuloksien mukaankin perhevapaiden käytöstä perheiden tulee itse vapaasti ja joustavasti saada päättää ilman kiintiöitä. On tärkeää myös, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Tarvitseeko alle vuoden ikäistä lasta kasvattaa? Lastenpsykiatri Sinkkonen mm. näkee, että siinä iässä lapsen pitää leikkiä ja jopa hullutella. Hän ei vastusta päivähoitoa, mutta painottaa, että alle 3-vuotiailla se pitäisi mitoittaa lapsen kehitystason mukaan. Lapsen pitäisi saada olla mahdollisimman paljon sylissä.

Paras syli lapselle on oman vanhemman syli. Siitä, että lasta hoidetaan kotona, ei tule perhettä syyllistää. Päinvastoin se on mitä arvokkainta niin lapselle kuin vanhemmalle. Annetaan lasten olla lapsia, aikuisuus kestää loppuelämän.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä alle 3-vuotias ei edes tarvitse varhaiskasvatusta. Hänen mukaansa lapsen kiintymyssuhteiden kehitys jää paitsioon, kun mietitään, millaiset vaikutukset päivähoidolla on esimerkiksi lapsen myöhempään koulutukseen. Ei ole lapsen edun mukaista, jos tuttu ja turvallinen hoitaja päiväkodissa jatkuvasti vaihtuu.

Eduskuntavaalien jälkeen, kun uusi hallitus on saatu muodostettua, se käynnistää perhevapaauudistuksen valmistelun. Siinä pöydässä tarvitaan myös lisää rahaa uudistuksen onnistumiseksi. Kotihoidon tukea ei saa romuttaa. Sen pitää olla perheiden vapaasti valittavissa, koska se turvaa niin äidille kuin isällekin mahdollisuuden olla enemmän lastensa kanssa.

Johanna Häggman, Kesk.
Forssa
Kansanedustajaehdokas