Arvoisa puheenjohtaja, puolueen puheenjohtaja, puoluevaltuusto, hyvät ystävät
Oikein hyvää kansallista veteraanipäivää ja lämpimästi tervetuloa Kanta-Hämeeseen ja Riihimäelle. Keskustan kannalta erittäin kiviselle kentälle. Menetimme tämän kevään vaaleissa eniten ääniä verraten edellisiin eduskuntavaaleihin Kanta-Hämeen kunnista juuri täällä Riihimäellä, jopa 54 %. Keskustan kannatuksen laskiessa Suomen itsenäisyyden ajan huonoimpaan vaalitulokseen 13,8% annetuista äänistä, olemme Hämeen vaalipiirin alueella vaalien jälkeen luvussa 10,2 %. Kannatuksemme on aikaisemmissa vaaleissa ollut n. 2-3 % puolueen valtakunnallista kannatusta alempi. Tämä toistui myös nyt.
Eduskuntavaalien keskusteluissa alueellisesti tärkeinä asioina nousivat esiin rata- ja tiehankkeet. Pääradan junayhteyksien on oltava tarpeet kattava ja maakunnan liikennetarpeita palvelevia. Junien pysähtyminen Kanta-Hämeessä on asukkaille tärkeää ja maakunnalle elinvoimakysymys. Tiehankkeet mm. 2-tien seuraavan vaiheen kunnostus on saatava LVM:n korjaushankelistalle. Samoin alempi asteinen tieverkko huutaa kipeästi panostusta kunnostamiseen.
Kattavat ja laadukkaat sairaalapalvelut on taattava kaikilla seuduilla. Valmisteilla oleva 8-tähden sairaala on hyvin toteutettuna vastaus tähän. Maatalouden tutkimusrahoituksen Kataisen hallitus siirsi Suomen akatemian tutkimusrahapottiin. Yli 75 milj. euroa tämän vaalikauden aikana. Maatalouden tutkimusrahoista on mennyt muiden alojen tutkimuksille rahaa. Tilanne on kestämätön, Maatalouden on saatava omat tutkimusrahat ilmastonmuutoksen haastaessa elinkeinoa. Keskusta yritti muuttaa tätä, mutta työ jäi kesken.
Takaisin eduskuntavaaleihin.
Piirissämme oli onnistunut ehdokasasettelu. Seitsemästä ehdokkaasta neljä miestä ja kolme naista. Ikäjakauma 29- 57 vuotta, alueellisesti tasapuolinen ja ammatillisesti monipuolinen. Keskustan ääniä karkasi luultavimmin niin SDP:lle kuin Perussuomalaisille. Äänestäjiämme jäi myös kotiin.
Santeri Alkion perustama puolue koki 2011 eduskuntavaaleissa yhden suurimmista tappioistaan, menetimme silloin 17 kansanedustajan paikkaa, nyt 18. Vaalitappion syiden analysointi on aloitettu puolueessa. Nyt se on tehtävä entistä syvällisemmin, se olisi pitänyt tehdä jo vuoden 2018 presidentinvaalien jälkeen paljon perusteellisemmin. Kentältä on tullut jatkuvaa palautetta puolueen linjasta. Siihen ei oltu tyytyväisiä. Keskustan ns. peruskannattajat kokivat Keskustan erkaantuneen alkiolaisesta arvomaailmasta, siirtyneen liiaksi oikealle ja ryhtyneen liian liberaaliksi puolueeksi. Miksi näihin kentän viesteihin ei osattu aikaisemmin reagoida? Kuunteleeko Keskusta kansalaisia? Nyt on kuunneltava.
Kiitos kaikille keskustatoimijoille kaikesta siitä työstä, jota teitte eduskuntavaalikampanjassa aina paikallisyhdistystasolta puoluejohtoon asti. Kovasta tekemisestä ja työmäärästä ei näissä vaaleissa pärjääminen jäänyt kiinni. Haluan kiittää myös puoluejohtoa siitä, että puoluehallituksessa 16.4. heti tuoreeltaan aloitimme vaalianalyysin teon.
Tappion siemenet oli kylvetty aikaisemmin, hallituskauden aikana. Keskusta ei osannut sanottaa eikä riittävästi koko kauden aikana nostaa esiin niiden hyvien asioiden merkitystä ihmisten arkeen, joita saimme aikaan. Sanomamme esillepanossa on petrattavaa. Se, että hallituskaudella heikennettiin perusturvaa, on yksi syy äänestäjien äänestyskäyttäytymiseen. Koettiin, että heikoimpia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Ihmisten välinen oikeudenmukaisuus on politiikan kantava voima. Se on laajasti hyväksytty ja siksi perusturvan leikkaukset söivät kannatustamme.
Miten tästä eteenpäin? Keskustan on palattava juurilleen. Miten istutamme alkiolaisen aatteen yhä vahvemmin tähän päivään? Meidän on analysoitava myös keskustalainen identiteetti. Puolueen uudistustyö on vaativa projekti. Keskustaa tarvitaan jatkossakin kehittämään koko Suomea tasapuolisesti.
Kukaan ei ole yksin syyllinen vaalitappioon, ei liioin -menestykseen. Politiikka on joukkuelaji ja siihen tarvitaan meitä ihan jokaista. Arvostan puolueen puheenjohtaja Juha Sipilän suoraselkäisyyttä kantaa joukkueenjohtajana vastuuta. Puolueen uudistumiseen ei riitä ainoastaan puheenjohtajan vaihtaminen. Tarvitaan perusteellisen analyysin jälkeen toimenpiteitä, joilla tähdätään uuteen nousuun. Jokaisessa tappiossa on uuden voiton siemen. Nyt on katseet suunnattava yhteistyössä eteenpäin. Tähän työhön tarvitaan jokaista meistä, koko jäsenistömme ja se on ulotettava jokaiseen Suomen kolkkaan.
Hyvät ystävät!
Santeri Alkio katsoi, ettei kaupungeissa oteta huomioon riittävästi maaseudun asiaa. Alkion 1906 perustama puolue liittyi vuonna 1908 Suomen maalaisväestön liittoon. Silloiset olot maaseudulla olivat kurjat. Meidän ei tule asettaa maaseutua ja kaupunkia vastakkain. Molempia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Maaseudulla ovat ratkaisut ilmastonmuutoksen torjuntaan, peltomme ja metsämme ovat niitä. Viljelijät ja metsänomistajat ovat ilmastosankareita. Metsien hyvä hoito ja peltojen hiiltä sitova viljely ovat parasta ilmastopolitiikkaa.
Keskustan uusi nousu tehdään koukkaamalla kansan kautta ottamalla politiikkamme perustaksi kenttämme, jäsenemme. Otan esimerkiksi kansan kautta koukkaamisesta Perhevapaauudistuksemme, joka lähtee lapsen edusta ja perheen omasta vapaudesta valita perheelle parhaiten sopiva lapsen päivähoitomuoto. Sinipuna-Vihreät puolueet ajavat kotihoidontukea alas ja perhevapaiden pakottamismallia, jossa perhe menettää ns. 4 isäkuukautta, jos isä ei pysty sitä käyttämään. 82 % perheistä kannattaa Keskustan mallia: Lapsen etu edellä perheellä oikeus valita itse.
Äänestäjät osoittivat Keskustan paikan olevan tällä vaalikaudella oppositiossa. Hallitusvastuunkantajat ovat voittajapuolueissa.
Arvoisat kuulijat!
Eurovaalikampanjat ovat käynnissä, vaalit ovat 26.5. Tänä viikonloppuna esittäytymässä olevat EU-vaaliehdokkaat tarvitsevat meidän kaiken mahdollisen tuen ja avun, jotta Keskusta pärjää Euroopan parlamentin vaaleissa. Tarvitaan vahvaa tahtoa voittaa vaalit ja tarvitaan meidän kaikkien tukea teidän kaikkien ehdokkaiden vaalityöhön. Nukkuvien puolueesta on haettava meille ääniä kovalla jalkatyöllä.
Lisäksi meidän tulee jo vahvasti suunnata katseemme parin vuoden päässä oleviin kuntavaaleihin. Kannustan teitä kaikkia omissa kunnissanne aloittamaan työn mahdollisimman pian kuntavaaliehdokkaiden hankintaa varten. Politiikka ei ole pikamatka, tässä kestävyyslajissa pärjäävät sitkeimmät, innostuneimmat ja tavoitteellisimmat toimijat. Eiköhän jatketa töitä!
Tervetuloa puoluevaltuuston kokoukseen Riihimäelle!
Johanna Häggman
Keskustan Etelä-Hämeen piirin pj.