SUOMI ON METSIEN SUURVALTA

Suomella on ylivoimaisesti EU:n suurimmat metsävarat. Niiden jalostaminen edelleen muun muassa fossiilista öljyä korvaaviksi tuotteiksi sekä uusiksi tuotteiksi kuten esimerkiksi kankaiksi ja lääkkeiksi ovat uusia mahdollisuuksia. Samaan aikaan EU:ssa yritetään kaikin keinoin pistää Suomen metsistä suojeluun entistä suurempi pinta-ala. Europarlamentaarikoista osa tekee tätä ”tuhotyötä” Suomen metsien kohtaloksi. Sitä ei saa hyväksyä. Suomessa metsäkeskustelun on perustuttava tosiasioille.

Tämän hallituskauden surullinen saldo on Suomen hallituksen eripura metsäasioissa. Vihreiden metsäpolitiikka tuhoaisi Suomen talousmetsät, kun niistä entistä suurempi osa suojeltaisiin lahoamaan. Suomi ei pärjää kahtiajakautuneella vaikuttamisella EU:ssa. Silloin meitä ei kuuntele kukaan.

Metsien hyvinvointi perustuu oikea-aikaisiin hakkuisiin, kestävään metsien uudistamiseen ja harventamiseen. Hämeessä metsien vuotuiset kasvut ovat ennätysluokkaa. Suomessa metsiä hakataan vuosittain kestävästi eli vähemmän, mitä metsän vuosikasvut ovat. Ilmastonmuutos haastaa metsäsektoria, mutta ilmastomuutoksella pelotteluun ei ole aihetta. Ilmastopolitiikalla pelottelu on johtanut jopa nuorten ahdistumisiin. Pelottelu on lopetettava.

Metsänomistajien on saatava täysi korvaus metsäalueista, joita suojellaan valtiovallan toimesta. Tällä vaalikaudella oli vähällä toteutua kauhuskenaario, jossa luonnonsuojelulaissa olisi annettu valtioneuvostolle valta suojella metsätyyppejä korvauksetta. Ympäristöministeriön yritys torpattiin eduskunnassa. Laista poistettiin nämä valtuuspykälät. Lunastuslain menettelyllä on aina tähän asti säädetty maan- ja metsänomistajan korvauksista silloin, kun suojelupäätökset tehdään yksityisen maan- ja metsänomistajan mailla. Tulevalla vaalikaudella on vahvistettava maan- ja metsänomistajan suojaa ja oikeutta täyteen korvaukseen suojelutapauksissa. Siitä on saatava kirjaus hallitusohjelmaan.

Johanna Häggman, Kesk.
Kansanedustajaehdokas