TIETÄMÄTTÖMÄN KANNATTAA TARKISTAA TOSIASIAT

FL 12.6. aluehallituksen pj. Kaisa Lepola peräänkuuluttaa tietoon perustuvaa keskustelua sosiaali- ja terveyspalvelujen asioihin. Ihmettelen siksi hänen kirjoituksensa virheellisiä ”tietoja”. Lepola kirjoittaa, ettei Forssan sairaalan yöpäivystyksen ylläpitämiseen ole lääketieteellistä perustetta. Samassa lehdessä keskussairaalan päivystyksen ylilääkäri kertoo, että on erittäin harvinaista, että Forssan sairaalan yöpäivystyksessä kyettäisiin tekemään toimenpiteitä, joihin ensihoito ei kykene. Kuitenkin Sosiaali- ja terveysministeriön 7.3.23 myöntämässä poikkeusluvassa ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämiseen Forssan sairaalassa perusteluina on palveluiden saavutettavuus ja lääkäripäivystyksellä tuettava alueen vuodeosastotoiminta ja potilasturvallisuuden varmistaminen. Terveydenhuoltolain mukaan ministeriö voi myöntää luvan, jos palvelujen saavutettavuus ja päivystyspisteiden väliset etäisyydet sitä edellyttävät eikä väestön tarvitsemia palveluja voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun avulla.
Lepolan mielestä Forssan sairaalaa ei olla ajamassa alas, vaikka yöpäivystys loppuu ja kirurgian vuodeosasto on muuttumassa erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltovetoiseksi. Myös psykiatrian ja sisätautien vuodeosastot muuttuvat vastaavasti, jos sairaalassa ei ole lääkäriä 24/7. Sen määrittelee laki. Erikoisalojen poliklinikat ja leikkaustoiminta esim. silmätautien osalta vielä jatkuvat. Kuinka kauan? Forssan sairaalassa siis leikataan, vaikka Lepola väittää toisin. Hänen mukaansa leikkaustoiminta on kriteeri sille, tarvitaanko kirurgian erikoissairaanhoidon osasto. Näin ei ole. Vuodeosaston profiilin määrittelee se, minkä vaikeusasteen potilaita siellä hoidetaan ja millaisella ammatillisella osaamisella osastoa johdetaan. HVA johdon taholta on viime syksystä asti vakuuteltu, ettei sairaalaa ajeta alas, mutta tänä vuonna toimeenpannut muutokset ovat päinvastaisia. Johtoajatuksena näyttää olevan keskittäminen. Sen seuraukset näkyvät hoitojonoissa ja ajoittain täysin ruuhkautuneessa keskussairaalan yhteispäivystyksessä.
HVA johdon toiminta on osoittanut, että se pyrkii systemaattisesti, vastoin omia vakuutteluitaan vähentämään Forssassa annettavia palveluita. Palvelujen keskittäminen keskussairaalaan, missä on jo nyt paljon potilaita laittomissa jonoissa, pahentaa ongelmaa. Lepola listaa vaateita, mitä erikoissairaanhoidon osaston toimiminen sairaalassa edellyttää aina anestesialääkäristä teho-osastoon asti. Kyseiset kriteerit kuitenkin koskevat laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä. Ei Forssan sairaalan kaltaisia erikoissairaanhoidon osastoja eikä päivystystä. Kannattaa tutustua terveydenhuoltolain päivystysasetukseen (§ 2–6), missä säädetään kiireellisestä hoidosta ja päivystyksestä.
Lepolan mielestä yöpäivystyksen loppumista valmistellaan huolella. Olen eri mieltä. Ensin ajettiin päätös yöpäivystyksen lopettamisesta läpi ja vasta sen jälkeen alettiin selvittää, mihin kaikkeen se vaikuttaa. Yöpäivystyksen lopettaminen ja sen seuraukset muihin palveluihin ovat palvelutason muutos huonompaan. Väkisin toimeenpannut terveydenhuollon keskittämiset ja alasajopäätökset saavat aikaan vuosikausien kaunat, jotka estävät rakentavan kehittämistyön.

Johanna Häggman, Kesk.
Hyvinvointialueen hallituksen II varapuheenjohtaja