Kuluneella vaalikaudella hallitus on kohdentanut yli 50 miljoonan euron lisärahoituksen mielenterveysongelmien ratkomiseen. Lisää panostuksia tarvitaan, koska arviolta vain puolet mielenterveydenhäiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Varhaisen tuen vaikutukset näkyvät pidemmällä tähtäimellä. ...Lisää
Suomalaisen maataloustuotannon kannattavuuteen vaikuttavat markkinoilta saatujen hintojen lisäksi EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja sen rahoitus. EU:ssa tuottajahinnat on laskettu lähelle maailmanmarkkinahintoja ja sitä laskua pyritään kompensoimaan viljelijöille maksettavilla suorilla tuilla. Suomi ...Lisää
Käsittämättömiä kirjoituksia tämän lehden palstoilla 20.2. ihmisiltä, jotka eivät ole missään FSHKY:n tai hyvinvointialueen hallinnon päättävissä elimissä. SOTE-asioita tuntemattomien kirjoituksia. Olen tehnyt esityksen sairaaloiden työnjaon selvittämisestä hyvinvointialueella. Asia ei edennyt. ...Lisää
Kokoomuslaisen kansanedustajan ja eduskuntavaaliehdokkaan näkökulma valtion talouden hoidosta oikoo mutkia suoriksi. Kukaan ei vaalikauden alussa, eikä sen kuluessa tiennyt kaikista taloudellisista haasteista, joita vaalikaudella on tullut eteen. Ensin oli korona, ...Lisää
Ensi vuoden valtion budjetin eduskuntakäsittelyssä Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen esitti kyläkauppojen 2 miljoonan euron tuen poistamista ensi vuoden budjetista. Tämä esitys onneksi torjuttiin eduskunnan täysistunnossa äänin 144–28 ja yksi tyhjä. ...Lisää
Keskustan tavoitteena on laittaa nykyiset tiet ja raiteet kuntoon. Uudet miljardihankkeet pitää laittaa jäihin. Valtion liikenneväylien korjausvelka on noin 2,8 mrd. €, josta raideliikenteen osuus on reilu 1 mrd. €. ...Lisää
Kirjoitin aiemmin: ”Erikoissairaanhoidon vuodeosastojen muuttaminen Forssan sairaalassa perusterveydenhuollon vuodeosastoiksi on merkittävä linjapäätös, eikä sen tekeminen viranhaltijapäätöksenä ole mahdollista.”. Tiedän siis, missä päätökset tehdään.  Miksi sitten henkilöstölle kerrottiin hyvinvointialueen viranhaltijan toimesta, että ...Lisää
Sote-uudistuksen tavoitteita ovat esim. turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sote- ja pelastustoimen palvelut, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti. Nämä ovat syitä, miksi aikeet Forssan sairaalan erikoissairaanhoidon vuodeosastojen ...Lisää
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Elämme monellakin tapaa poikkeusaikoja. Venäjä tekee kansanmurhaa Ukrainassa. Tämä osaltaan vaikeuttaa talousarvion ja suunnitelmavuosien ennakointia. Parhaimmillaankin talousarvio- ja taloussuunnitelma ovat vain paras arvaus ja varautumissuunnitelma tulevaan. Maailma ...Lisää
”Kelvoton vai ei” -artikkeli viimeisimmässä lääkärilehdessä. Kyseessä on, voiko hyvinvointialueen työntekijä olla hyvinvointialueensa hallituksen jäsen? Lääkäriliiton kanta on: kyllä voi. Lääkäriliitto perustaa näkemyksensä julkisoikeuden professori Janne Salmisen lausuntoon. Salminen on ...Lisää

Vastaa